Julkaisut

Julkaisut

Vastuullisuus

Suojellen ja hoitaen

Suojelualueiden ekologinen verkosto laajenee monikäyttömetsissä

Valtion mailla ja vesillä sijaitsevat luonnonsuojelualueet muodostavat koko maan kattavan ekologisen verkoston, jonka pinta-alasta suurin osa säilytetään mahdollisimman luonnontilaisena. Valtion maa- ja vesialueista on lakisääteisinä luonnonsuojelualueina, erämaa-alueina ja aluevarauksina erilaisissa luonnonsuojeluohjelmissa yhteensä lähes 30 prosenttia eli 3 744 000 hehtaaria.

Tämä verkosto laajenee monikäyttömetsissä. Niissä sijaitsevat ekologisesti tärkeimmät luontokohteet, kuten aarniometsät, perinneympäristöt, rehevät suot ja pienvesien lähiympäristöt, rajataan metsätalouden ulkopuolelle tai niitä käsitellään varovasti. Näitä kohteita oli vuonna 2016 monikäyttömetsissä yli 211 000 hehtaaria eli 5,9 prosenttia metsätalouskäytössä olevien monikäyttömetsien pinta-alasta.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen lisäksi monikäyttömetsissä oli yli 348 000 hehtaaria kohteita, joita myös käsitellään rajoitetusti esimerkiksi poimintahakkuin tai jotka jätetään kokonaan kaikenlaisen metsänkäsittelyn ulkopuolelle joko porotalouden harjoittamisen, saamelaiskulttuurin edellytysten tai virkistyskäytön turvaamiseksi.

Yhteensä monikäyttömetsissä oli vuonna 2016 lähes 560 000 hehtaaria kohteita, jotka ovat osin tai kokonaan metsätaloustoiminnan ulkopuolella. Se on noin 16 prosenttia metsätalouskäytössä olevien monikäyttömetsien pinta-alasta.

Suojelualueiden kytkeytyminen toisiinsa auttaa lajistoa

Monikäyttömetsien monimuotoisuuskohteet kytkeytyvät siis hyvin luonnonsuojelualueisiin ja tuovat siten merkittävän lisän niiden pinta-alaan. Yli puolet monikäyttömetsien kohteista sijaitsee tuoreilla kankailla tai sitä rehevämmillä kasvillisuusluokilla, jotka puolestaan ovat heikoimmin edustettuja kasvillisuusluokkia suojelualueilla.

Ekologisen verkoston kytkeytyneisyys kuvaa alueen saavutettavuutta lajin näkökulmasta. Mitä lähempänä lajille sopiva elinympäristölaikku sijaitsee, sitä todennäköisempää on lajin onnistunut leviäminen uudelle alueelle. Vierekkäiset laikut maastossa, joiden elinympäristö on samankaltainen, tukevat toistensa lajiston pysyvyyttä tarjoten lajeille samoja resursseja ja parempaa kytkeytyvyyttä alueen sisällä.

Kainuussa tehdyn kytkeytyvyysanalyysin mukaan metsämaalla sijaitsevista kohteista lähes 70 prosenttia on puolen kilometrin päässä lähimmästä suojelualueesta. Kahden kilometrin etäisyydellä kohteet kytkeytyvät suojelualueisiin 96-prosenttisesti. Suurimmalle osalle lajeja puolta kilometriä voidaan pitää riittävänä etäisyytenä kytkemään elinympäristöt toisiinsa.

Kytkeytyvyysanalyysissa kriteerinä käytettiin neljää eri etäisyyttä: 200 m, 500 m, 2 000 m ja 5 000 m. Kun laikut edellä mainittuihin etäisyyksiin laajennettuna leikkaavat toisiaan, kyseisten kohteiden tulkitaan kytkeytyvän toisiinsa. Kytkeytyvyysanalyysia on tehty Etelä-Suomen osalta vuonna 2016, ja sen tulokset valmistuvat vuonna 2017.

Kartta1

Kartta2 

Hoitotoimet auttoivat uhanalaista lajistoa

Metsähallituksen luonnonsuojeluammattilaiset hoitavat Suomen arvokkaimpia luonto- ja kulttuurikohteita. Pitkäjänteisellä suojelutyöllä on parannettu suojeluverkoston laatua ja toimivuutta ja onnistuttu jarruttamaan monimuotoisuuden köyhtymistä. Luonnonhoito- ja ennallistamistoimin on luotu elinympäristöjä uhanalaisille lajeille ja edistetty siten lajien säilymistä. Luonnonsuojeluhankkeita on toteutettu monien yhteistyökumppanien kanssa muun muassa EU-rahoituksella.

Vuonna 2016 päättyneessä Luonnonhoito-LIFE -hankkeessa hoidettiin 64 lajistoltaan arvokasta lehtoa, lehtimetsää, niittyä ja ketoa – maamme lajirikkaimpia ja uhanalaisimpia luontotyyppejä, jotka ovat vaarassa hävitä ilman hoitotoimia. Hanke auttoi esimerkiksi uhanalaisten pikkuapolloperhosen ja punahärön ahdinkoa. Ne ovat niin sanottuja sateenvarjolajeja, joita auttamalla suojellaan monia muitakin harvinaisia lajeja ja niiden elinympäristöjä.

Uhanalaisen valkoselkätikan pitkäjänteinen suojelutyö on tehonnut hitaasti ja varmasti, ja kanta on päässyt hitaaseen kasvuun. Tuhansien yksilöiden massavaellus idästä oli myös iso piristysruiske kannankehitykselle. Metsähallituksen, WWF Suomen ja BirdLife Suomen jäsenyhdistysten vuoden 2016 kartoituksissa valkoselkätikkoja löytyi ennätysmäärä: yli 250 parireviiriin viittaavaa havaintopaikkaa, joilta varmistettiin 140 pesintää. Reviirimäärät lisääntyivät lähes 70 kappaleella edellisvuosiin verrattuna, ja vuoden 2014 pesälöytöennätys (125) ylittyi selvästi.

Sen sijaan maakotkien pesintätulos oli vuonna 2016 keskimääräistä heikompi. Pesätarkastuksissa todettiin noin 360 asuttua maakotkareviiriä. Suomesta tunnetaan 529 maakotkareviiriä, ja niistä asuttuina viimeisen viiden vuoden aikana on ollut noin 450 reviiriä. Tärkein syy heikkoon pesimätulokseen oli kehno ravintotilanne, mutta myös huonoilla sääoloilla on voinut olla vaikutusta.

Loppuvuodesta käynnistyi seitsemän vuotta kestävää laaja metsäpeuran kannanhoitohanke, jonka avulla palautetaan Suomen alkuperäinen peuran alalaji metsäpeura takaisin alkuperäisille asuinsijoilleen Pirkanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle. Sen koko maailman kanta, noin 4 400 yksilöä, esiintyy ainoastaan Suomessa ja Venäjän Karjalassa. EU-LIFE-hankkeen toteuttaa Metsähallituksen Eräpalvelut yhdessä yhdeksän hankekumppanin kanssa.

Caset:
› Alue-ekologisen suunnittelun tulokset nyt verkossa kaikkien saatavilla

Lue lisää:
› Lajien ja luontotyyppien suojelu Metsähallituksessa

Kuva: Jari Salonen