Julkaisut

Julkaisut

Vastuullisuus

Erämatkailussa kehitettiin kalastuskohteita

Metsähallituksen kalavedet ympäri Suomea ovat järviä, lampia, koskia ja virtoja, joissa kalastuskohteen antama luontoelämys on yhtä tärkeässä osassa kuin saalis. Kohteille suuntaa vuosittain kymmeniä tuhansia kalastajia. Kalastajien rahallinen panostus aluetalouteen on merkittävä. Virkistyskalastaja käyttää matkallaan lähes 550 euroa, josta noin kaksi kolmasosaa käytetään määränpäänä olevassa maakunnassa.

Metsähallitus edisti kalastonhoitoa ja kalastusharrastusta monin toimin myös vuonna 2016. Eräluvat.fi-sivuille avattiin uusi kohdehaku-toiminto. Sen avulla kalastajat voivat hakea kuntaa tai kohdetta, jossa haluavat kalastaa, ja palvelu ehdottaa sopivia kalapaikkoja suoraan kartalla ja luettelona.

Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hankkeessa aloitettiin kehittää kestävän kalastuksen mallikohteita, joissa ison kalan todennäköisyys on suurempi. Kolmivuotisessa hankkeessa rakennetaan konseptia poikasistutuksin ja kalastusjärjestelyin viidelle alueelle Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Kohteille luodaan myös markkinointiaineistoa sekä kehitetään kalastusmatkailutuotteita yhdessä luontomatkailuyrittäjien kanssa. Hanketta vetää Metsähallituksen Luontopalvelut ja tutkimuksista vastaa Itä-Suomen yliopiston Ympäristö- ja biotieteiden laitos. Mukana ovat myös kalastusjärjestöt, osakaskunnat, ELY-keskus ja matkailuyrittäjät.

Esteet pois! -hankkeessa selvitetään Iijoen vesistöalueella olevia kalojen vaellusesteitä. Joissa ja puroissa arvioidaan olevan satoja tierumpuja ja siltarakenteita, jotka estävät kalojen nousua. Hankkeen aikana kunnostetaan kymmeniä kohteita kaloille kulkukelpoiseksi Taivalkosken ja Pudasjärven alueella. Valtaosa ylitysrakenteisiin liittyvistä ympäristöongelmista on vältettävissä pelkästään oikealla tielinjauksella ja rakennevalinnalla sekä rakenteen oikealla asentamisella. Hankkeen yhtenä tavoitteena onkin rumpurakentamisen valtakunnallisen ohjeistuksen laatiminen. Hanketta rahoittavat ympäristöministeriö ja Metsähallituksen Luontopalvelut.

Kuva: Jari Ilmonen